Niska-hartiaseudun kipu

Niska-hartiaseudun hoitaminen kuuluu ortopedisen akupunktion piiriin. Otan sen kuitenkin tarkasteluun omana syndroomana, sen yleisyyden ja erityispiirteidensä vuoksi.

Anatomisesti niskaan kuuluvat niska, kaula ja hartia-alue. Niskan alueella on paljon mahdollisia kivun lähteitä kuten esimerkiksi lihakset, välilevyt, fasettinivelet, nivelsiteet ja hermot. Lääkärin pitää tunnistaa ja poissulkea mahdolliset vakavat ja täsmällistä hoitoa vaativat niskasairaudet. Useimmiten niskakivulle ei löydykään yksiselitteistä syytä tai täsmällistä diagnoosia. Tällöin puhutaan epäspesifistä niskakivusta.

Epäspesifiin niskakipuun liittyy niska-hartia-alueen väsymys, jomotus ja jännitys, joka voi säteillä päähän tai yläraajoihin. Epäspesifi kipu voi olla peräisin lihaksista tai välilevyistä tai aiheutua fasettinivelistä. Pinnalliset lihaskivut voivat elintapojemme seurauksena kroonistua ja painua syvemmälle lihaksistoon ja kehoon.

Ensimmäinen hoidollinen askel on yleensä kipua aiheuttavien riskitekijöiden kartoittaminen ja niihin puuttuminen. Niska-hartiaseudun epäspesifille kivulle altistaa esimerkiksi vähäinen liikunta, huono työergonomia, purentaviat, ylipaino ja tupakointi. Huomioitavaa on se, että nykynäkemyksen mukaan myös monet psykologiset tekijät voivat olla osaltaan aiheuttamassa niska-hartiaseudun kipuja. Näitä voivat olla liian suuri työmäärä, työtyytymättömyys, työkavereiden tuen puute, työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien puute, stressi tai yleinen elämänlaadun heikkeneminen. Tämä johtaa meidät taas pohtimaan tunteidemme ja tunne-elämämme roolia stressin aiheuttajana ja siten niska-hartiaongelmien syntymekanismissa.

Perinteinen kiinalainen lääketiede näkee ulkoisten tekijöiden ohella sisäsyntyiset tekijät hyvin merkittävinä. Ulkoiset tekijät ovat asioita, jotka yleensä ensimmäisenä otetaan hoitosuunnitelmassa tarkasteluun ja ne vaativat myös hyvin aktiivista itsehoitoa. Sisäisiä tunnetekijöitä, jotka vaikuttavat erityisesti niska-hartiaseudun hyvinvointiin, ovat pitkäaikaisena koettu viha, suuttumus ja turhautuminen. Ajan myötä nämä tunteet voivat muuttaa muotoaan ja aiheuttaa meissä jopa katkeruutta tai masennusta.

Tämä ongelma on yleisempi naisilla kuin miehillä. Yksi merkittävä syy tähän on se, että kulttuurimme sisään on rakennettu ajattelumalli, joka ei pidä suotavana tyttöjen ilmaista edellä mainittuja tunteita. Meille on vuosikymmenet kerrottu ja opetettu millainen ”kiltin” tytön kuuluu olla. Hän ei saa kiukutella, huutaa, riehua tai olla vihainen. Hänen kuuluu käyttäytyä hillitysti ja korrektisti, myös silloin kun on vihainen.

Pojille on sallittu ilmaista kiukkua ja aggressiota. Nämä tunteet purkautuvat usein myös luonnollista reittiä rajumpien leikkien muodossa.

Kun ihminen joutuu pidättämään ja patoamaan tunteitaan ja niiden luonnollista ilmaisua vuosikymmenet, alkaa se jossakin vaiheessa ilmetä myös fyysisellä tasolla. Kun lisäämme tähän vielä ulkoiset tekijät, jotka edesauttavat fyysisen ongelman syntymistä kuten esimerkiksi huono työergonomia ja liian vähäinen tai sopiva liikunta, niin niska-hartiaseudun ongelmien ilmaantuessa ne ovat jo hyvin pitkälle kroonistuneet.

Niska-hartiaseudun jännitystilan konkretisoituminen vaatii yleensä myös fyysisen ärsykkeen. Ongelmallista on se, että vaiva ei yleensä enää poistu pelkästään fyysisiä olosuhteita muuttamalla, vaan se vaatii aktiivista hoitoa jo monella tasolla.

Akupunktiolla voimme hoitaa niska-hartia-alueen ja pään kipuja ja vähentää alueen lihastonusta, jolloin kiristys lihaksissa helpottuu ja liikeradat laajenevat. Akupunktion vaikutuksesta alueen verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuvat ja elimistö vapauttaa kehoon serotoniinia, joka vaikuttaa mielialaan ja sitä kautta rentouttaa yleistä olotilaa ja jännittyneisyyttä.

Psykologisella tasolla hoidetaan taustalla olevan mahdollisen stressin osatekijöitä. Tämä vaatii myös itsehoidollista otetta asiaan, jotta ne voidaan tunnistaa ja niihin voidaan puuttua. Osa asioista vaatii muutoksia työelämään tai elämäntapaamme, mutta akupunktio voi auttaa meitä myös siinä, että saamme ilmaistua itsemme ja tunteemme korrektisti myös silloin kun vihastuttaa. Kiukku tai vihastuminen ei ole tunteena sen huonompi tai ikävämpi kuin mikään muukaan tunne, vaikka meille toisin välillä opetetaan.

Ruokailutottumukset on myös syytä ottaa huomioon hoitosuunnitelmassa. Tarvittaessa pitää vähentää ruokia, joissa on paljon tyydytettyjä rasvoja ja hydrogenoituja huonoja rasvoja kuten margariinit ja jalostetut öljyt. Lisäksi ruokavaliosta pitää karsia liiat siemenet ja pähkinät. Tässä tilanteessa elimistölle ei myöskään ole hyväksi lisäaineet eivätkä pitkälle jalostetut ruuat.

Kroonisen niska-hartiaseudun kiputilojen hoitaminen vaatii pitkäjänteistä ja kärsivällistä otetta. Vaikka kipujen hetkellinen helpottaminen ja unenlaadun parantuminen voivatkin olla akupunktion välittömiä vaikutuksia, niin pitkäaikaiset ja pysyvät vaikutukset vaativat pidempiaikaista sitoutumista.

Alta löytyy linkkejä muutamiin tutkimuksiin ja tieteellisiin artikkeleihin, joissa akupunktion on todettu helpottavan niska- ja hartiaseudun ongelmissa. Lisää linkkejä aiheeseen liittyen löytyy tekstin ”Ortopedinen akupunktio” alta.

 


https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15157691/ - Akupunktiohoidon vaikutus krooniseen niska- ja hartiakipuun istuvat naistyöläiset: 6 kuukauden ja 3 vuoden seurantatutkimus

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0304395904004361 - Satunnaistettu tutkimus akupunktion pitkäaikaisesta vaikutuksesta olkapääkipuun

https://evidence.nihr.ac.uk/alert/acupuncture-may-improve-neck-pain-in-the-short-term/ - Akupunktio voi parantaa niskakipua lyhyellä aikavälillä

https://www.medicalnewstoday.com/articles/acupuncture-for-neck-pain - Voiko akupunktio auttaa niskakipuun?

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27145001/ - Akupunktio niskasairauksiin

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ärtyvän suolen oireyhtymä

Muutos