Urheiluakupunktio
Lihaskireydet,
lihasjumit ja heikko palautuminen ovat hyvin yleisiä aktiiviliikkujan tai
urheilijan ongelmia. Lihaskireyksiin ja - jumeihin haetaan usein apua
hierojalta, mikä onkin hyväksi havaittu keino helpottaa niitä ja rentouttaa lihaksia
ja lisätä hierottavan alueen aineenvaihduntaa.
Palautumisen
kulmakivet ovat lepo ja ravinto, mutta hyvin matalatehoinen liikunta, kevyt
hieronta ja lihasten ravistelu edistävät myös palautumista. Palautuminen vaatii
aina oman aikansa, joskin sitä voi omalla toiminnallaan edesauttaa ja tehdä
palautumisesta tehokkaampaa. Riittämätön palautuminen aiheuttaakin paljon
ongelmia aktiiviliikkujien keskuudessa, jolloin harjoittelusta saatu vaste ei
ole optimaalinen ja lisäksi vammautumisriski kasvaa huomattavasti. Pahimmillaan
alipalautuminen voi johtaa ajan myötä ylikuntoon ja ylirasitustilaan.
Myös
meillä täällä Suomessa alkaa yleistyä ns. urheiluakupunktio, joka on
akupunktion muoto, jossa keskitytään urheiluvammojen hoitamiseen,
ennaltaehkäisyyn ja palautumisen edistämiseen. Lisäksi huippu-urheilussa
akupunktiolla pyritään parantamaan suorituskykyä.
Akupunktiolla
on olemassa nykyisten tutkimusten valossa useita todettuja vaikutuksia, jonka
pohjalta sitä urheilijoiden ja aktiivikuntoilijoiden parissa käytetään.
Tärkeimpiä näistä ovat akupunktion tulehduksia alentavat vaikutukset,
vaikutukset hermostoon ja immuunijärjestelmään ja kipua ja kivun kokemista
lieventävät vaikutukset. Lisäksi akupunktiolla on vaikutuksia useiden
elintoimintojen säätelyssä, mitä voidaan hyödyntää sekä palautumisessa, että
kuntoutusvaiheessa.
Vammojen
kuntouttamisessa akupunktiolla on selkeät fysiologiset funktiot. Sen avulla
voidaan nopeuttaa kudosvaurioiden paranemista, koska akupunktio vilkastuttaa
mikroverenkiertoa ja edesauttaa solujen jakautumista. Akupunktion
hermostollisten vaikutuksien vuoksi sitä voidaan käyttää lihastoiminnan
aktivointiin, kun kysymyksessä on motorinen toimintavaje ja lisäksi
akupunktiota voidaan käyttää tulehdusreaktion pysäyttämiseen ja kivun
lievitykseen.
Vammojen
ennaltaehkäisyssä ja lihashuollossa akupunktio poistaa lihastonusta ja
vapauttaa näin lihaskireyksiä. Tämän myötä liikkuvuus paranee ja lihas ei enää
ole niin altis vammautumiselle. Koska akupunktio tasapainottaa autonomisen
hermoston toimintaa ja lisää oksitosiinin erittymistä, toimii se stressin
lievittäjänä, joka omalta osaltaan vähentää vammautumisen riskiä.
Mikroverenkierron
ja aineenvaihdunnan vilkastumisen lisäksi akupunktio hyvin usein parantaa myös
unen laatua. Tämä omalta osaltaan vauhdittaa koko palautumisprosessia.
Vaikka
akupunktiolla voi olla myös välittömiä vaikutuksia, niin yleensä hoitovastetta
voidaan odottaa 4-5 hoitokerran jälkeen riippuen tietysti hoidettavan tilasta
ja siitä onko olemassa hoitoa hidastavia tekijöitä. Hoitojaksot voivat kestää
vammasta riippuen 6-8 viikkoa ja kroonisissa tapauksissa ne voivat olla
vieläkin pidempiä.
Akupunktion
ja hieronnan yhdistäminen on hyvin tehokas tapa huoltaa ja hoitaa kehoa. Siinä
yhdistyvät loistavalla tavalla lihaksen mekaaninen ja pinnallinen käsittely ja
neulojen ja akupunktiopisteiden tuoma syvempi vaikutus.
Alapuolella
olevista linkeistä pääset tutustumaan muutamaan esimerkkiin, joissa tutkimukset tukevat akupunktion käyttöä urheilijoiden ja aktiiviliikkujien keskuudessa.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4754631/
- Useita aineenvaihduntareittejä
moduloivan akupunktiohoidon biologisten vaikutusten salaus
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1002/jcp.29148
- Akupunktio indusoi
adenosiinia fibroblasteissa energia-aineenvaihdunnan kautta ja edistää
proliferaatiota
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/35482527/
- Ranne-nilkka-akupunktio
lisähoitona postoperatiiviseen multimodaaliseen analgesiaan ortopedisessa
kirurgiassa
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30805076/
- Acupisteet ja munuaisen
neuroanatomiset rakenteet
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32879645/
- Kasvojen
akupisteiden ja kolmoishermon välinen anatominen suhde
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29682148/
- Akupunktion
neuroembryologia Päämeridiaanit: Osa 3. Pää ja kaula
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/10739894/
- Kalsitoniinigeeniin
liittyvä peptidi tuottaa luustolihasten verisuonten laajenemista
myelinoimattomien afferenttien antidromisen stimulaation jälkeen selkäjuuressa
rotilla
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23305727/
- Aksonirefleksin
kautta vapautuvan kalsitoniinigeeniin liittyvän peptidin osallistuminen
lihasten verenkierron paikalliseen lisääntymiseen manuaalisen akupunktion
jälkeen
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23462235/
- Puriinireseptorivälitteinen
aktiinisytoskeletonin uudelleenmuotoilu ihmisen fibroblasteissa
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26339274/
- Välittäjät,
reseptorit ja signalointireitit akupunktion anti-inflammatorisissa ja
verenpainetta alentavissa vaikutuksissa
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/24106314/
- Akupunktio
moduloi neuro-endokriinistä immuuniverkkoa
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22964986/
- Akupunktion
aiheuttama kivunlievitys ja ihmisen aivojen oletustilaverkosto - laajennettu
näkymä akupunktiokivunlievityksen keskeisiin vaikutuksiin
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/20494626/
- Afferentit
hermokuidut ja akupunktio
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11525337/
- Akupunktio
tuottaa keskeisiä aktivaatioita kipualueilla
Kommentit
Lähetä kommentti